Kuulokkeet

Kuulokkeet

Erilaiset musiikkisoittimet ovat nykyään monille ihmisille erottamaton osa arkea. Kuulokkeita tarvitaan monenlaisissa käyttötilanteissa ja kuunteluolosuhteissa.

Valitettavan moni laadukaskin soitin on varustettu huonolaatuisilla kuulokkeilla ja hyvästä kuunteluelämyksestä jää näin merkittävä osa saavuttamatta. Myös erilaiset kuunteluolosuhteet vaikuttavat merkittävästi kussakin tilanteessa parhaiten soveltuvan kuulokkeen valintaa. Liikenteen melussa tai esimerkiksi joukkoliikennevälineessä kuunneltaessa tarvitaan aivan erilaiset kuulokkeet kuin kotisohvalla hiljaisessa ympäristössä kuunneltaessa. Tarpeet vaikuttavat myös mm. siihen valitaanko johdollinen kuulokevaihtoehto vai jokin erilaisiin langattomiin tekniikoihin perustuva johdoton tuote.

Sennheiser on jo yli 65-vuoden ajan valmistanut laadukkaita äänituotteita mm. erilaisiin ammattilaisten käyttötarpeisiin. Vuosikymmenien ajan Sennheiser -kuulokkeet ovat olleet myös laatutietoisten kuluttajien valinta erilaisiin kuuntelutarpeisiin. Laadukkaiden tuotteiden etuna on mm. se, että niihin löytyy kattavasti varaosia ja tarvikkeita. Varaosien ansiosta aktiivisessakin käytössä olevien laitteiden elinkaarta voidaan merkittävästi pidentää.

tuotetta sivulla
Sivu:
  1. 1
  2. 2
  3. 3
  4. 4
  5. 5
Laskeva
  1. CLA3 kuulokemikrofoni

    CLA3 kuulokemikrofoni

    70,00 €

    Kuulokojeen kanssa yhteensopiva kuulokemikrofoni.

    Lue lisää...
  2. FG 1

    Fonic Generic Stereo FG1 kuulokkeet Alpine kuulonsuojaimiin

    165,00 €

    Erittäin pienikokoiset stereokuulokkeet, jotka liitetään Alpine kuulonsuojaimiin suodattimien tilalle. Matalan rakenteen ansiosta soveltuu moottoripyöräkypärän alla käytettäväksi. Varustettu 3,5mm:n stereoplugilla. Johdon pituus n. 1m.

    Lue lisää...
  3. FF1

    Fonic Standard Stereo FF1 kuulokkeet yksilöllisiin ER-kuulonsuojaimiin

    165,00 €

    Erittäin pienikokoiset stereokuulokkeet, jotka liitetään yksilöllisiin Fonic ER-kuulonsuojainrunkoihin suodattimien tilalle. Matalan rakenteen ansiosta soveltuu parhaiten moottoripyöräkypärän alla käytettäväksi. Varustettu 3,5mm:n stereoplugilla. Johdon pituus n. 1m.

    Lue lisää...
  4. FF2

    Fonic Standard Stereo FF2 kuulokkeet yksilöllisiin ER-kuulonsuojaimiin

    174,00 €

    Pienikokoiset stereokuulokkeet, jotka liitetään yksilöllisiin Fonic ER-kuulonsuojainrunkoihin suodattimien tilalle. Hieman suuremmat kuin FF1-mallin kuulokkeet, jonka vuoksi eivät yleensä sovellu moottoripyöräkäyttöön kypärän alle. Varustettu 3,5mm:n stereoplugilla. Johdon pituus n. 1m.

    Lue lisää...
  5. Sennheiser Communications SH 230 mono headset

    Sennheiser Communications SH 230 mono headset

    110,36 €

    Ultrakevyet kuulokkeet, omni suuntauksella varustetulla mikrofonilla. Lue lisää...
  6. Sennheiser Communications SH 250 stereo headset

    Sennheiser Communications SH 250 stereo headset

    150,00 €

    Ultrakevyet kuulokkeet, omni suuntauksella varustetulla mikrofonilla. Lue lisää...
  7. Sennheiser CX 3.00 Black

    Sennheiser CX 3.00 Black

    57,00 €

    CX 3.00 -kuulokkeet tarjoavat erinomaisen yksityiskohtaisen äänentoiston sekä tehostetut bassoäänet uskomattoman pienessä paketissa.

    Lue lisää...
  8. Sennheiser CX 3.00 Red

    Sennheiser CX 3.00 Red

    57,00 €

    Loppu varastosta

    CX 3.00 -kuulokkeet tarjoavat erinomaisen yksityiskohtaisen äänentoiston sekä tehostetut bassoäänet uskomattoman pienessä paketissa.

    Lue lisää...
  9. Sennheiser CX 3.00 White

    Sennheiser CX 3.00 White

    57,00 €

    CX 3.00 -kuulokkeet tarjoavat erinomaisen yksityiskohtaisen äänentoiston sekä tehostetut bassoäänet uskomattoman pienessä paketissa.

    Lue lisää...
  10. Sennheiser CX 300-II Black

    Sennheiser CX 300-II Precision Black

    58,00 €

    Loppu varastosta

    Korkealaatuiset in ear –stereokuulokkeet tukevalla bassontoistolla kaikkiin kannettaviin musiikkilaitteisiin. Lue lisää...
tuotetta sivulla
Sivu:
  1. 1
  2. 2
  3. 3
  4. 4
  5. 5
Laskeva